maanantai 14. joulukuuta 2015

Kolmas ja neljäs viikko

Maandag

Tänään kävimme Gentissä jouluostoksilla. Autoin Martinea työntämällä hänen pyörätuoliaan ostoskeskuksessa ja etsimme joululahjoja hänen tuttavilleen. Vaikka yheistä kieltä ei ollut liiemmin, niin löysimme silti jokaisen lahjan minkä hän tarvitsi. Kaupoissa kiertely osoittautui melko hankalaksi ainakin yhdessä kaupassa, koska sen käytävät olivat todella kapeat ja ihmisten oli vaikea väistää meitä. Kauppareissukin venähti melko pitkäksi, koska meidän kyytimme takaisin De Karrekoliin ei saapunut ajallaan. Tieliikenne Gentissä on melko hurjaa, ja kuskimme ei löytänyt paikkaa pysähtyä ruuhkan keskellä. Jouduimmekin kävelemään jonkun matkaa autolle. Oli kaunis ilma, jotenka pieni kävely Gentin ytimessä ei haitannut ollenkaan.

Dinsdag

Teimme taas kynttilöitä, koska on tulossa Joulumarkkinat, jossa sitten myymme kynttilöitä ja muita tavaroita. Olen oppinut jo perus alkeet Hollannin kielestä, joten on hieman helpompaa kommunikoida asukkaiden kanssa.
Karen tekemässä kynttilöitä

Woensdag

Autan joka aamu ensimmäisenä Ophelieta Michieliä ja Liniä. Auttamassa nuorisoa on Jonas tai Lidia(Vaihto-oppilas Espanjasta). Aloitimme myös tekemään Joulu koristeluja ja jouluaktiviteetteja, joita suunnittelemme opiskelijoitten kesken. Keksimme tehdä valokuvien avulla hauskan visailun, jossa heidän tulee arvata kuka kuvassa on. Teen myös pelkän videon kuvista lisänä. Leen (toinen opiskelija) Tekee musiikkiaktiviteetin ja Lidia tekee sarjan; kahdesta kuvasta yhden kuvan, josta asukkaat saavat myös arvailla ketä kuvissa on. Suunnittelemme niitten tekemistä Facebookin avulla. Autoin tänään myös silittämään asukkaitten vaatteita ja kärräsimme ne oikeisiin huoneisiin Karenin kanssa. Autoin siis Karenia hänen pyörätuolinsa kanssa.

Tunderdag

Tämä päivä meni nopeasti Teimme neulonta töitä ja ohjastin ja avustin Lut nimistä rouvaa neulomaan.
Siinä menikin periaatteessa koko päivä, ensin laitoimme paikat kuntoon. Neuloimme kuvioita tyynyliinoille. Kahvitauolla syötin Johania. Hän ei paljoa puhu, mutta ymmärtää kyllä ja voi vastatakin jotain sanoja. Hän ymmärsi myös englantia, joka oli yllättävää, koska hän on melko vanha. 
Neulonta hommia aloittamassa.

Neljännellä viikolla teimme Joulukuusen ja autoin perus toimissa, kuten tiskien kanssa ja talonväkeä pyyhkimään pöytiä ja asettamaan kahvikupit paikoilleen. Autoin pyykkien kanssa ja teimme jouluaktiviteetti suunnittelua opiskelijoitten kesken.
Pakkasimme kaikki kynttilät mukaviin pakkauksiin, jotta ne olisivat valmiita joulumarkkinoille. Olen opetellut paljon hollantia ja aloitan peruskurssin Vazov nimisessä koulussa, jotta oppisin nopeammin. Joudun opiskelemaan ensin tulevaan testiin, missä he arvioivat mihin luokkaan kuulun.
Teimme keskiviikkona joulukoristeita tulevalle perjantaille, sillä heillä on silloin juhla-aamiainen.  
Oksien mukana tuli myös pikkuinen vieras De Karrekoliin.

Mietimme myös ryhmässä minkälaisia aktiviteetteja voisimme pitää, ja autoin Lidiania pitämään lumiukkojen teko aktiviteetin. Siinä rakennettiin sukista ja herneistä pieniä koriste lumiukkoja. Aktiviteetti meni mukavasti ja Leen oli apuna kääntämässä kieltä.
Valmiita koriste lumiukkoja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti